Kummikoirani Cilla

Kummikoira-Cilla

Marraskuussa 08 eräs lauantai katsoin jotain viikonlopun elokuvaa ja täytin ensimmäistä versiota avustajakoirahakemuksesta. Parin kuukauden jännittämisen jälkeen sain kutsun haastatteluun ja jos asiat voivat vielä jännittävimmiksi käydä, olin avustajakoirien luovutusjaksolla jo toukokuussa 09. Tuolloin aloitimme harjoitukset Cillan kanssa alkaen ruuan antamisesta ja katsekontaktista.

Ajatus avustajakoiran hakemisesta lähti siitä, kun halusin pystyä kodin ulkopuolella samaan kuin kotona, ilman avustajaa, siis melkein itse :). Kotona ”järjestetyssä ympäristössä” ympäristöhallintalaitteiden, apukeppien, sopivien työskentelytasojen ja turvarannekkeen kanssa kaikki oli ok, mutta kodin ulkopuolella käden nostamisesta lähtien minun on paljon hankalampaa toimia.

Pikaisella laskutoimituksella Cilla on ollut kanssani nyt noin puoli vuotta. Lyhyesti sanoen ulkoilen ja hermoilen enemmän kuin ennen. Cilla avaa minulle ovia, nostaa tavaroita lattialta, auttaa kaupassa tavaroiden kanssa, laittelee tavaroita ylemmäs ja alemmas kuin itse yllän (pesukoneeseen, pöydälle, roskiin…). Cilla painaa kuonollaan hissin napit ja valokatkaisijat, käytännössä kaiken mikä napilla toimii. Se osaa myös korjata jalkojeni asentoa, nostaa käteni pöydälle, ottaa takin pois ja kengätkin lähtevät jalasta ainakin tulevaisuudessa. Cilla myös juoksuttaa minua ulkona aamuin illoin, karkailee joskus, leikkii, tulee syliin kuin pentu tai se haluaa muuten vain olla mieliksi ja tulla huomatuksi, syömistä unohtamatta.

Joskus vaikkapa lenkkeily on yhtä  pysähtelyä, koira edistää, minä pysähdyn, sitten palkka kun se tulee viereen. Taas metri ja Cilla on menossa edelle, ei muuta kuin pysähdys ja palkkaus kun…. yritän olla kouluttamisessa pitkäjänteinen, mutta etenkin sateella vähän pännii... Cilla on myös innokas tekemään kaikkea mahdollista ja mahdotontakin. Ensimmäinen sukka menee pesukoneeseen hyvin, kun annan toisen sukan koneeseen laitettavaksi Cilla laittaa sen ja ottaa ensimmäisen sukan pois koneesta… tai kun haluan kegät pois jalasta, niin Cilla ottaa toisen jalan sukkaa myöten paljaaksi kun toisessa on vielä kenkäkin. Harjoittelemme edelleen tulkitsemaan toisiamme puolin ja toisin.

Mielestäni kouluttajat onnistuivat valitsemaan minulle juuri sopivan luonteisen koiran. Cilla ei esimerkiksi hauku paljon, mutta mölisee sitäkin enemmän. Kun vaikka opetin eteisen oven avaamista valokatkaisijan sijaan, äänekkäästi mölisten se pyöri oven ja valokatkaisijan välillä kunnes ymmärsi ettei valokatkaisija ollutkaan se juttu… Minulle haasteena sanoisin Cillan sosiaalisuuden (lievästi ilmaisten..) mutta laitan sen ja paljon muutakin pentumaisuuden tai nuoren iän piikkiin (tai ehkä se vain opettaa minulle: ”katso, näin tervehditään kun tulee joku vastaan!”). Avustajakoirasta on kaiken kaikkiaan ollut minulle enemmän hyötyä kuin vaivaa, voin monissa asioissa jättää pyytämättä apua avustajalta ja tuntuu, että pärjään paremmin yksin kodin ulkopuolella kuin ennen (siis koiran kanssa, eli melkein itse). Tietysti koira on myös ystävä, turva ja seura.

Melkein itse: pyysin kaupassa Cillaa ensimmäistä kertaa nostamaan maitopurkin hyllystä syliini. Hyllyssä oli monta laatua erillaisia maitoja, enkä pysty kunnolla osoittamaan minkä juuri niistä haluan. Onneksi Cilla on kekseliäs ja niinpä sain kolme tarjousmaitoa hyllyn reunalta hienosti pinoon syliini! Jouduin sitten pyytämään myyjää vaihtamaan hiukan kuolaiset purkit oikeaan merkkiin…

Toinen kommellus kaupassa: olimme leipähyllyllä  ja teimme muutamaa katsekontaktiharjoitusta kun nappula tippui leipähyllyn alle. Cilla pinkaisi sen perään ja kas, jäi jumiin. Häntä  ja takajalat vain näkyivät kun se yritti eteen ja taakse päin. Pyysin myyjää avuksi ja hyvinhän se hämmästynyt koira saatiin hyllyn alta. Nykyään se vähän hillitymmin lähtee nappuloiden perään mihinkään alle, mutta ahtautumisen mestari se on silti!